Putin väitti ryhtyvänsä sotaan muun muassa natseja vastaan – onko absurdin tekosyyn taustalla tämä?

Azov-liikkeen tunnus

Ennen hyökkäystään Ukrainaan Putin piti tunnin mittaisen TV-puheen, joka oli omalle kansalle suunnattua propagandaa. Puheen lomassa Putin mainitsi taistelun natseja vastaan.  

Putinin puhetta on kuvailtu katkeraksi, suuruudenhulluksi ja vainoharhaiseksi. Mukana vilisivät erilaiset Venäjään kohdistuvat valheelliset uhkakuvat, mutta myös historiallinen haikailu neuvosto- tai jopa tsaarinajan Venäjälle.

Yhdessä vaiheessa pitkää perustelujen kavalkadia Putin sanoo taistelevansa natseja vastaan. Tämä on kuulostanut monen mielestä täysin absurdilta mielikuvituksen tuotteelta. Kuitenkin niin kuin valheissa yleensä aina, myös tässä on pikkuriikkinen murunen totuutta mukana.

KAIKKI ALKOI VUONNA 2014

Äärioikeistolainen Azov-liike perustettiin Ukrainassa vuonna 2014. Sen tarkoitus oli auttaa Ukrainaa puolustautumaan venäläisiä hyökkääjiä ja separatisteja vastaan.

Brittiläinen The Guardian kirjoitti Azov-liikkeestä vuonna 2014 näin:

”Azov ja muut vapaaehtoiset joukot saattavat olla Ukrainan tehokkain keino separatisteja vastaan, mutta ne myös muodostavat vakavimman uhan Ukrainan hallitukselle, kun konflikti ohi. Azov herättää huolta sen äärioikeistolaisten jäsenten, jopa uusnatsien vuoksi.”

The Guardianin haastattelema Azov-liikkeen jäsen, Dimitry, sanoo lehdelle, ettei ole natsi. Toimittajan mukaan hän kuitenkin ihannoi Hitleriä eikä esimerkiksi usko holokaustin tapahtuneen. The Guardian kertoo haastatelleensa juttua varten kymmeniä Azovin taistelijoita. 

”Monilla heistä oli häiritseviä poliittisia näkemyksiä ja melkein kaikki aikovat viedä taistelun pääkaupunkiin Kiovaan, kunhan sota idässä olisi ohi”, kirjoittaa The Guardian.

Haastattelussa Dimitry vakuuttaa, että hänellä ei ole mitään venäläisiä vastaan. 

”Mutta Putin ei ole edes venäläinen. Hän on juutalainen”, sanoo Dimitry.

AZOV DONETSKISSA JA LUHANSKISSA

YK:n vuoden 2016 raportin (sivu 8) mukaan Azov-liike on syyllistynyt Donetskin ja Luhanskin alueilla tappamisiin, joukkoryöstöihin, mielivaltaisiin pidätyksiin, kaltoinkohteluun ja kidutukseen.

Azov-liikkeestä ovat kirjoittaneet myös Foreign Policy -lehti sekä Time-magazine. Molempien mukaan kyseessä on äärioikeistolainen uusnatsien liike.

Foreign Policy -lehden jutun mukaan Azov-likkeen sankari on Dominique Venner. Venner oli äärioikeistolainen, ranskalainen historioitsija, joka ampui itsensä Pariisissa Notre Damella vuonna 2013. Täällä The New Yorkerin henkilökuva Venneristä.

Vuonna 2015 Azov-liike piti ”muistojuhlan” Vennerille tämän kuolinpäivänä sytyttämällä Ranskan suurlähetystön edessä kynttilän.

”Mutta Putin ei ole edes venäläinen. Hän on juutalainen”, sanoo Dimitry.

Geohistory-lehden mukaan Azov-liike on saavuttanut mainetta ja valtaa paitsi kotimaassaan Ukrainassa myös muualla maailmassa. Mukaan on liittynyt taistelijoita ulkomailta.

Dagens Nyheter paljasti vuonna 2015, että Azov-liikkeessä on vapaahtoisena mukana myös Suomen ja Ruotsin kaksoiskansalainen Carolus Löfroos. Ylen haastattelema Löfroos kuitenkin kiistää olevansa natsi.

”En ole natsi, pidän itseäni epäpoliittisena”, sanoo Löfroos Ylelle.

AZOV HOUKUTTELEE ÄÄRIOIKEISTOA UKRAINAAN

Time-lehden mukaan Azovilla on keskeinen rooli kansainvälisessä äärioikeiston verkostossa, joka ulottuu Kaliforniasta Euroopan halki Uuteen-Seelantiin. Azovia tutkinut entinen FBI-agentti Ali Soufan arvioi Timen haastattelussa, että yli 17 000 ulkomaista taistelijaa 50 maasta on saapunut Ukrainaan viimeisen kuuden vuoden aikana.

Azov aloitti pienenä vapaaehtoisten pataljoonana, mutta geohistory.comin mukaan liike on nyt osa Ukrainan virallisia sotajoukkoja ja sen johtajat ovat aktiivisia sekä paikallisessa että kansallisessa politiikassa.

Geohistory.com ilmoittaa olevansa Euraasian alueen ”syvään ymmärtämiseen” keskittyvä sivusto. Kirjoittajat ovat pääosin SRAS:n jäseniä.

SRAS on omien nettisivujensa mukaan kollektiivi, jonka jäsenistä jokaisella on runsaasti kokemusta ja osaamista Venäjältä. Mukana on muun muassa journalisteja ja historioitsijoita. Lista kirjoittajista on täällä.

Azovia tutkinut entinen FBI-agentti Ali Soufan arvioi Timen haastattelussa, että yli 17 000 ulkomaista taistelijaa 50 maasta on saapunut Ukrainaan viimeisen kuuden vuoden aikana.

En voi olla varma sivuston taustoista. On aina mahdollista, että kyseessä on Venäjän oma propagandakoneisto. Kuitenkin kun ottaa huomioon muut, uskottavista lähteistä peräisin olevat tiedot Azov-liikkeestä, Geohistoryn maalaama kuva tuntuu sopivan joukkoon.

Geohistory-sivusto kirjoittaa, että Vaikka Azov-liikkeen jäsenet ovat menestyneet vaaleissa vain marginaalisesti, he ovat olleet näkyvästi esillä julkisuudessa. He ovat käyneet kansallista keskustelua siitä, miten luodaan uusi ukrainalainen identiteetti protestien, verkkokeskustelun ja aktiivisen rekrytoinnin avulla. 

Azovin fasistiset yhteydet ja väkivalta muodostavat uhan Ukrainan nykyisen hallituksen pyrkimyksille vakiinnuttaa itsensä demokraattiseksi, eurooppalaiseksi valtioksi, kirjoitetaan sivustolla.

Vuonna 2019 Euronews julkaisi jutun otsikolla ”National Corps: Miksi Ukrainan äärioikeiston suosio kasvaa?”

National Corps on vuonna 2016 perustettu ukrainalainen puolue. Wikipedia-artikkelin mukaan puolueen puheenjohtaja on Andriy Biletsky, joka on Azov-liikkeen entinen komentaja.

Lukijan on hyvä pitää mielessä, että mikään tässä kirjoituksessa julki tuotu seikka ei oikeuta Putinin toimia. Ne ovat laittomia, julmia ja aiheuttavat mittaamatonta kärsimystä viattomille ihmisille.