Valtio haluaa yrittäjiltä lisää rahaa, mutta naamioi sen jalon kuuloiseksi propagandaksi
Sovitaan, että kuvassa on Harri. Hän on entinen yrittäjä, mutta nykyisin eläkkeellä. Harri elelee mukavaa elämää, kalastaa ja sen semmoista.
Aikoinaan kun Harri ei vielä ollut eläkkeellä, hän oli yrittäjä ja maksoi eläkeyhtiölle YEL-maksua. Harrin sekä muiden yrittäjien maksamilla maksuilla maksettiin silloin eläkkeellä olleiden yrittäjien eläkkeet. Vastaavasti Harrin oma eläke maksetaan nykyisiltä yrittäjiltä kerättävillä YEL-maksuilla.
Nyt on ajauduttu ongelmiin, koska yrittäjiltä kerättävät maksut eivät riitä nykyisten eläkeläisten eläkkeisiin. Vajetta on noin 400 miljoonaa euroa vuodessa. Valtio joutuu maksamaan puuttuvan osan budjetistaan, joka muodostuu kansalaisilta kerättävistä veroista.
Se, maksetaanko vaje valtion verotuotosta vai kerätäänkö koko summa yrittäjiltä eläkemaksuina, on saivartelua. Kaikki on lopulta yhtä ja samaa julkista rahaa. YEL-maksut eivät teknistesti ottaen ole veroja, mutta ne ovat käytännössä veroja – ns. ”veroluonteisia maksuja”.
Joka tapauksessa vaje on 400 miljoonaa vuodessa. Vertailun vuoksi Yleisradion vuosibudjetti on 600 miljoonaa euroa vuodessa. Valtio haluaa nyt tukkia 400 miljoonan vajeen keräämällä yrittäjiltä enemmän rahaa. Käytännössä yrittäjien verot kiristyvät.
MIKSI YEL EI RIITÄ NYKYISTEN ELÄKKEIDEN MAKSUUN?
Se, kuinka paljon eläkeyhtiö saa YEL-maksuja kerättyä, riippuu tietenkin siitä, kuinka paljon niitä maksetaan. Kunkin yrittäjän YEL-maksun suuruus määräytyy ns. ”työtulon” perusteella. Työtulo on päästä keksitty rahasumma ja YEL-maksu on noin 25% siitä. Syy fiktiiviselle työtulolle on seuraava.
Jos ihminen on työntekijä eikä yrittäjä, hänelle maksetaan palkkaa. Palkansaaja ei maksa saamastaan palkasta YELiä vaan TYELiä – työeläkemaksua. TYELin suurus on helppo määrittää: se on noin 25% ihmiselle maksettavasta bruttopalkasta.
Yrittäjän kohdalla YEL-maksun suuruutta ei voi sitoa palkkaan, koska yrittäjän ei ole pakko nostaa omasta yrityksestään palkkaa ollenkaan. Jos YEL sidottaisiin yrittäjän palkkatuloihin, luultavasti yksikään yrittäjä ei nostaisi palkkaa lainkaan vaan ottaisi kaikki tarvitsemansa rahat osinkoina. Osinkojen perusteella ei voi määrätä YEL-maksua muista syistä.
Siksi on kehitetty mielikuvitustuote nimeltä työtulo. Työtulo mukamas kertoo, kuinka arvokasta yrittäjän tekemä työ on. Jos yrittäjä palkkaisi ulkopuolisen ihmisen tekemään kaiken sen, mitä hän itse yrityksessään tekee, kuinka paljon palkkaa ulkopuoliselle maksettaisiin? Sen summan ajatellaan olevan yrittäjän tekemän työn arvo, jota sitten kutsutaan työtuloksi.
Koko eläkejärjestelmässä on kyse pyramidihuijauksesta. Pyramidin alaosasta täytyy koko ajan tulla uutta rahaa sisään, jotta pyramidin yläosaan siirtyneiden eläkeläisten eläkkeet saataisiin maksettua.
Kuvitteellinen työtulo siis määrää, kuinka paljon yrittäjän pitää YEL-maksua maksaa. Jos työtuloksi päätettäisiin vaikkapa 100 000 euroa vuodessa, YEL-maksua menisi reilu kaksi tonnia kuussa.
Tähän saakka on toimittu niin, että yrittäjät ovat ilmoittaneet eläkeyhtiölle työtulonsa itse. Eläkeyhtiö on uskonut, mitä yrittäjä on sanonut ja määrännyt YEL-maksun yrittäjän ilmoittaman työtulon perusteella. Se on johtanut monien yrittäjien kohdalla siihen, että he ovat ilmoittaneet pienimmän mahdollisen summan, mikä on noin 8000 euroa vuodessa. Se tarkoittaa, että YEL-maksuksi määräytyy noin 170 euroa kuukaudessa.
Koska yrittäjät ovat toimineet näin, YEL-maksuja ei kerry riittävästi ja syntyy jo aiemmin mainittu 400 miljoonan ”vaje”. Vaje on ei ole todellinen, koska jos yrittäjä maksaa pientä YEL-maksua, hän ei vastaavasti kerrytä omaa eläkettään ja on tulevaisuuden yrittäjille halpa eläkeläinen.
YRITTÄJILTÄ HALUTAAN LISÄÄ RAHAA
Valtion propagandassa tämä kuitenkin on ”alivakuuttamista”. Todellisuudessa kyse on siitä, että nykyisiltä yrittäjiltä kerättävät rahat eivät riitä. Siksi valtio haluaa, että eläkeyhtiöt alkavat periä yrittäjiltä suurempaa YEL-maksua.
Sitä varten on laadittu kaikenlaisia vippaskonsteja ja hienon kuuloisia laskelmia. Taikasana on ”kokonaisharkinta” eli mielivalta.
Kokonaisharkinta sisältää “vähän kaikkea” mediaanituloista, työaikaan, työn vaativuuteen ja niin edelleen. Lopputuloksena eläkeyhtiö voi määrätä yrittäjän työtuloksi, mitä haluaa, koska – simsalabim – kokonaisharkinta.
Näin valtio saa yrittäjät maksamaan enemmän YEL-maksuja ja 400 miljoonan vajeen pitäisi täyttyä. Oikeasti vaje ei tietenkään täyty, koska iso osa nyt minimiä maksavista yrittäjistä ei suoriudu uusista maksuista ja hakeutuu konkurssiin tai lopettaa muulla tavoin.
Koko eläkejärjestelmässä on kyse pyramidihuijauksesta. Pyramidin alaosasta täytyy koko ajan tulla uutta rahaa sisään, jotta pyramidin yläosaan siirtyneiden eläkeläisten eläkkeet saataisiin maksettua.
Kokonaisharkinta sisältää “vähän kaikkea” mediaanituloista, työaikaan, työn vaativuuteen ja niin edelleen. Lopputuloksena eläkeyhtiö voi määrätä yrittäjän työtuloksi, mitä haluaa, koska – simsalabim – kokonaisharkinta.
Ponzista päästäisiin eroon niin, että siirryttäisiin henkilökohtaiseen eläkevakuuttamiseen. Homman nimi olisi simppelisti se, että ihmisen olisi pakko ottaa itselleen henkilökohtainen eläkevakutuus. Mikä se tarkalleen olisi, sen saisi itse päättää. Ihminen voisi vaikkapa säätää indeksirahastoon koko työuransa ajan. Eläkkeellä hän sitten aikanaan eläisi joko säästämänsä pääoman tuotolla – jos se riittäisi – tai pääomalla.
Systeemiin pitäisi vielä erikseen sitoa sellainen ehto, että kun pääomaa on eläkettä varten kerätty riittävästi, ihminen vapautuisi pakollisesta eläkevakuutuksesta kokonaan.
Näin ihmisen maksamat rahat jäisivät hänelle itselleen. Nykyisin valtio käytännössä pakkolunastaa ihmisten ansioista noin 25% eläkepyramidin pyörittämiseen. Sitä pääomaa ihminen ei koskaan saa takaisin. Hän saa ainoastaan pääomalleen umpisurkean tuoton eläkkeen muodossa, jos ylipäänsä elää niin vanhaksi.
YEL-lakia vastustava mielenilmaus eduskuntatalolla tiistaina 6.9. klo 10. Samalla lain kumoamiseen tähtäävä adressi luovutetaan keskustan Markus Lohelle. Adressissa on lähes 70 000 allekirjoitusta.