Koomikko Bill Maher syyttää viranomaisia misinformaatiosta ja mediaa koronapelon lietsomisesta

06.02.2022

Demokraatteja tukeva talk show -juontaja ja koomikko Bill Maher on livennyt omiensa kelkasta, mitä tulee suhtautumisessa koronaan. Maher moukaroi uusimmassa jaksossaan mediaa ja koronapelottelusta. 

Hän esimerkiksi kritisoi niitä demokraatteja, jotka politisoivat ”loislääke ivermektiiniä”. Maher ilkkui demokraattivetoisia osavaltioita rajoituksista ja kutsui niitä ”perskivuksi”. Vastaavasti hän ylisti republikaaniosavaltioita ”riemusta”. 

Maherin mukaan demokraattien pandemiasäännöt ovat ”mielipuolista byrokratiaa”.

Samassa jaksossa Maher moukaroi myös lääketeollisuuden väitteitä, jotka ovat menneet pieleen pandemian aikana. Hän vaati “pitämään haavoittuvat ihmiset turvassa ja antaa meidän muiden palata normaaliin elämään”.

Sananvapaus tarkoittaa, että ihmiset kuulevat joskus misinformaatiota. Ja sitä on paljon, mikäli se on teistä kiinni, sanoi Maher tarkoittaen lääketeollisuutta, johon kaikesta päätellen hän lukee myös lääketieteen.

Lapsiin kohdistettuja rajoituksia Maher piti kauheina ja tarpeettomina. ”Tulee aina uusi variantti”, Maher sanoi.

Ohjelmassaan koomikko myös listasi asioita, joissa tiede on muuttunut täysin.

”Kuinka monta kertaa saat olla väärässä, kunhan vain edustat tiedettä? Syö kananmunia, sitten älä syö”, Maher sanoi.

“Ota aspiriinia, älä ota, ota sittenkin. Viisitoista vuotta sitten he suosittelivat transrasvoja. Nyt ne ovat laittomia kuin sata reseptilääkettä, joita joskus kutsuttiin turvallisiksi ja tehokkaiksi”, Maher laukoi.

Maherin mukaan lääketeollisuudella ei ole yksinoikeutta puhua pandemiasta. Sananvapaus tarkoittaa, että ihmiset kuulevat joskus misinformaatiota.

“Ja sitä on paljon, mikäli se on teistä kiinni”, sanoi Maher tarkoittaen lääketeollisuutta, johon hän kaikesta päätellen lukee myös lääketieteen sekä terveysviranomaiset.

Lue myös: Tämän takia misinformaatiota ei pidä pelätä!