Tämän takia misinformaatiota ei pidä pelätä!

Kävin puhumassa A-Studiossa Rogan vs. Young -keissistä. Aika oli tiukka ja hiukan abstraktin pointin tuominen julki saattoi monille jäädä vajaaksi. Tehdäänpä siksi niin, että uusitaan lähetys tässä. Vastaan Marja Sannikan ensimmäiseen kysymykseen ja katsotaan mihin se vie. Tästä lähtee.

Sannikka (minulle): Olisiko sinun mielestäsi Spotifyn pitänyt lakkauttaa Roganin podcast? 

Ei olisi pitänyt. Tälle on kaksi syytä. Ensinnäkin Neil Young painostaa Spotifyta eri julkaisupäätökseen kuin mihin Spotify on oman harkintansa pohjalta tullut. Tämä on toimituksen ulkopuolista painostamista, mihin ei koskaan pidä suostua. 

Ajatus voi aueta helpommin toisen esimerkin kautta. 

Oletetaan, että Spotifylla olisi tieto, että Warner Music käyttää orjatyövoimaa. Samaan aikaan Warner Music on Spotifyn suurin yhteistyökumppani, joten Warner Music alkaa uhata, että jos Spotify julkaisee tiedon, Warner lähtee.

Tämä oli Neil Youngin toiminnan mekanismi: hän yritti vaikuttaa julkaisijan valintoihin taloudellisen paineen kautta. Siihen ei ikinä pidä suostua.

Toinen, filosofisemman tason ongelma tulee Youngin ajattelun taustalla olevasta logiikasta. Young suoraviivaisesti lähtee siitä, että vääriä väitteitä eli misinformaatiota ei saa julkaista. Tai ainakin jos sitä tapahtuu toistuvasti, on väärien väitteiden julki tuoja vaiennettava.

Viranomaistieto ei ole faktaa. Viranomaistieto ei ole mitään muuta kuin viranomaisten tekemä päätös vaillinaisen, kysymyksestä riippuen enemmän tai vähemmän epävarman tiedon pohjalta.

Jotta youngilaisuutta voitaisiin toteuttaa käytännössä, joudumme kysymään, mikä on ”väärä väite”. No, väärä väite on tietenkin sellainen, joka on tieteen kanssa ristiriidassa! Doh!

Okei. Mitä tiede sanoo? 

Ensinnäkin koko tieteellisen metodin yksi keskeisimmistä elementeistä on, että kaikki väitteet on voitava kumota eli falsifioda. Siitä seuraa, että yksikään väite (so. teoria) ei koskaan olen ns. lopullinen. Jopa se, että maa kiertää aurinkoa, voi periaatteessa kumoutua.

Vaikka onkin niin, että kaikki on periaatteessa kumottavissa, on samalla niin, että jotkin kysymykset tieteessä siirtyvät ajan mittaan ns. ”järkevän epäilyn ulkopuolelle”. Yksikään tiedeyhteisön vakavasti otettava jäsen ei tutki sitä, onko maa pyöreä, joten kysymys on ”ratkaistu”. Voimme julistaa sen faktaksi, hip-hurraa!

Mutta niin kauan kuin jotain tutkitaan, kysymys on kiistanalainen. Voiko kiistanalainen kysymys olla fakta? Ei tietenkään voi, miksi siitä muuten kiisteltäisiin?  

Tieteessä kysymyksiä ei ratkota niin kuin vaaleissa äänestämällä vaan evidenssillä ja teoreettisella todistusvoimalla. Jos on epäilyjä, kysymys ei ole ”järkevä epäilyn ulkopuolella”.

Nyt voisimme sanoa, että okei, ehkä kysymys ei ole täysin ratkaistu, mutta jos valtaosa tutkijayhteisöstä on mieltä X, eikö se riitä? On saavutettu ns. ”tieteellinen konsensus”.

Ei. Tieteessä kysymyksiä ei ratkota niin kuin vaaleissa äänestämällä vaan evidenssillä ja teoreettisella todistusvoimalla. Jos on epäilyjä, kysymys ei ole ”järkevän epäilyn ulkopuolella”. 

Ylivoimaisesti suurin osa kysymyksistä tieteessä on avoimia. Klassisessa fysiikassa ehkä kaikki on jo ratkaistu, mutta fysiikan ulkopuolella epävarmuus lisääntyy askel askeleelta.

Kun tullaan yhteiskuntatieteisiin, puhumattakaan humanismista, on tiedon epävarmuuden aste niin korkea, etten itse kutsuisi faktaksi yhtäkään väitettä.

Kun nyt olemme tietoisia tästä tieteen epävarmuudesta, palataanpa Yongin metodiin. Mitä on youngilaisittain fakta? 

Young tuskin tätä on mietiskellyt ja rohkenen arvata, että Youngille fakta on yksinkertaisesti viranomaistietoa, kun taas misinformaatio viranomaistiedon vastainen väite.

Mitä herkempi toimittajien “misinformaatiotutka” ennakolta on, sitä yksipuolisemmaksi käy julkinen keskustelu ja sitä varmemmin valideja argumentteja jää kertomatta yleisölle.

Mutta viranomaistieto ei ole faktaa. Viranomaistieto ei ole mitään muuta kuin viranomaisten tekemä päätös vaillinaisen, kysymyksestä riippuen enemmän tai vähemmän epävarman tiedon pohjalta.

Viranomainen epäilemättä haluaisi, että sen väitteisiin suhtauduttaisiin kuin faktoihin. Sellainen helpottaa elämää ja juuri sitä Young tekee. 

Mutta haluaako tosiaan joku täällä, että media on viranomaistiedon megafoni, jonka kanssa ristiriitaiset väitteet ovat ”misinformaatiota”? Tervemenoa Pohjois-Koreaan.

Nyt voimme kysyä, että jos kerran tällä tavoin määriteltyjä faktoja (kysymys, jota ei enää tutkita) on vain vähän, mitä ihmettä toimittaja sitten päästää yleisön nähtäville? Vastaus: debatin.

Debatti on sama asia kuin moniäänisyys, jota lisäämällä mukana tulee väistämättä ”misinformaatiota”. Se ei kuitenkaan haittaa, koska vapaan debatoinnin ja väittelyn myötä misinformaatio jää housut nilkoissa kiinni.

Mitä herkempi toimittajien “misinformaatiotutka” ennakolta on, sitä yksipuolisemmaksi käy julkinen keskustelu ja sitä varmemmin valideja argumentteja jää kertomatta yleisölle.