Ylen rahoitusta pitää leikata
Vaikka markkinoiden häirintä on mahdollista, se ei ole järkevää. Häirintä haittaa elinkeinotoimintaa, innovaatioiden syntymistä ja taloutta. Ei myöskään ole reilua, että yksi toimii veroilla, kun muut kilpailevat aidosti.
On kaksi syytä sille, että Yleltä tulee sitä sun tätä. Ensimmäinen on Yleisradio-laki, joka säätelee, mitä Ylen pitää lähettää. Laki on niin löperö, että se sallii melkein mitä tahansa.
Ylen pitäisi ilman muuta toimia niin, että se ei häiritsisi markkinoita. Käytännössä se edellyttäisi, että Yle noudattaisi kilpailuoikeuden sääntöjä eli tuottaisi vain epäkaupallisia ohjelmia, joille on merkittävä yhteiskunnallinen tarve. Nyt ollaan kaukana siitä.
Ohjelmakartta paljastaa, että veroilla on hankittu kaikenlaista Sohvaperunoista Tanskalaiseen maajussiin ja Tik Tok -videoarvosteluista Pillupäiväkirjoihin.
On kaksi syytä sille, että Yleltä tulee sitä sun tätä. Ensimmäinen on Yleisradio-laki, joka säätelee, mitä Ylen pitää lähettää. Laki on niin löperö, että se sallii melkein mitä tahansa.
Toinen syy on, että Ylellä on liikaa rahaa. Jos ylimääräistä rahaa ei olisi, voi olla, että jyvät erottuisivat akanoista ilman Yle-lain tiukennustakin. Se ei kuitenkaan ole varmaa. On myös mahdollista, että jos rahaa olisi vähemmän, Yleltä tulisi edelleen sitä sun tätä, mutta mahdollisimman halvalla.
Oikea tapa ohjata Ylen sisällöt sellaisiksi, että ne täyttävät vaatimuksen epäkaupallisuudesta ja yhteiskunnallisesta merkittävyydestä, on sekä tiukentaa Yle- lakia että pienentää rahoitusta. Yleensä kun Ylen rahoitukseen ehdottaa leikkauksia, alkaa perinteisten vastaväitteiden rummutus.
Yle lisää moniäänisyyttä!
Tämä on totta vain, jos Yle tuottaa sisältöjä, joita ei muuten olisi saatavilla. Jos Yleltä tulee ohjelmia, joita olisi tarjolla muutenkin, Yle ei lisää moniäänisyyttä, vaan syö markkinaosuuksia. Se on markkinoiden häiritsemistä, mistä nimenomaan haluamme eroon.
Yle takaa laadun!
Laadun tae eivät ole verot vaan tekijät. Jos valtion mediayhtiötä ei olisi, samat lahjakkaat tekijät olisivat töissä jossain muualla.
Ylellä on tärkeä rooli kotimaisen kulttuurin tuottamisessa!
Ei tarvitse olla. Mikäli aikomuksena on tuottaa kulttuuria, jolla ylipäänsä on yleisöä, se syntyisi kaupallisen intressin takia ilman Yleäkin. Ylen tehtäväksi jäisi siis jälleen kerran tuottaa sisältöä, jolle ei ole riittävästi kysyntää. Se lienee hyväksyttävissä. Tähän kategoriaan on kuitenkin hankala mahduttaa esimerkiksi Areenan kymmeniä kansainvälisiä Netflix-sarjoja.
Sananvapaus vähenee, jos Yle pienenee!
Ei vähene. Sananvapauden laajuutta ei mitata mediayhtiöiden koolla tai lukumäärällä vaan ilmaisua rajoittavilla lainsäätäjän toimilla. Sananvapautta kaventavat joko ennakkosensuuri tai lait.
Joskus väitettä perustellaan sillä, että sananvapauteen ei kuulu ainoastaan oikeus sanoa vaan myös oikeus vastaanottaa tietoa. Argumentissa ei oikein ole järkeä, koska vaikka Yle katoaisi kokonaan, kansalaisilla olisi edelleen sama oikeus vastaanottaa tietoa.
Vastustatko sinä Pikku Kakkosta, senkin kylmäsydäminen julmuri?!
En vastusta. Vastustan sitä, että kuluttajat eivät voi omilla valinnoillaan vaikuttaa siihen, millaiseksi tarjonta muodostuu. Kun rahoitus tulee veroista, menetetään markkinamekanismin valikoimaa ohjaava vaikutus. Itse Pikku Kakkosta voi verrata leluihin. Lapsista näyttäisi kasvavan pääsääntöisesti kunnon kansalaisia, vaikka nukkeja ja pikkuautoja ei valmistakaan Valtion Lelu.
Kuka sitten tekisi viittomakieliset uutiset tai MOT:n?!
Ei kukaan. Siksi juuri se – ja vain se – olisi Ylen tehtävä. Ne ovat epäkaupallista, yhteiskunnallisesti merkittävää sisältöä, jota tuskin ilman Yleä syntyisi.
Valtiorahoitteisen mediayhtiön taustalla on jatkuva paradoksi: olisi markkinahäiriön välttämiseksi tehtävä vain sellaista, mille ei ole kunnolla kysyntää, mutta sitten herää kysymys, mihin tarvitaan sellaista, mille ei ole kysyntää.
Sananvapauden laajuutta ei mitata mediayhtiöiden koolla tai lukumäärällä vaan ilmaisua rajoittavilla lainsäätäjän toimilla.
Joskus kuulee väitteen, että Yle ei syö kaupallisten toimijoiden osuuksia vaan tukee kaupallisia toimijoita. Ihanko totta? Kaupalliset toimijat varmaankin sitten syöksyivät konkurssiin, ellei niitä olisi tukemassa valtion rahoilla toimiva mediayhtiö. Väite on suoraan sanoen älytön.
Toisin kuin voisi äkkiseltään luulla, markkinoiden häirintä ei koske pelkästään viihdettä. Valtio on rakentanut verorahoilla myös niin valtavan uutiskoneiston, että joutuu sen rinnalla tukemaan myös kaupallista toimintaa: MTV Uutiset sai valtiontukea vuonna 2019 noin 1,5 miljoonaa. Samana vuonna Yle käytti uutis- ja ajankohtaissisältöihin yli sata kertaa enemmän rahaa: 118,6 miljoonaa.
Ohjelman yleishyödyllisyys ei tarkoita, että ohjelma ei häiritse markkinoita. Yleishyödyllisyys tarkoittaa ainoastaan sitä, että markkinoiden häirintä on poikkeusluvan takia sallittu. Lisäksi on perusteltua kysyä, onko mikään mediatuote nykyisessä nettimaailmassa todella yleishyödyllinen palvelu. Kaikkea on saatavilla joka tapauksessa.
Niin tai näin, on selvää, että Yle on tällaisenaan aivan liian massiivinen ja häiritsee yksityistä toimintaa. Mikä täsmälleen on oikea Ylen koko, on vaikea kysymys. Intuitiolla sanoisin, että puolet pois ei ole liioittelua.