Woke on kiilusilmien uskonlahko

Niille, jotka eivät päivittäin temmellä kulttuurisodan eturintamassa, kasvava yhteiskunnallinen liikehdintä nimeltä “woke” saattaa olla epäselvä termi. Pitkin matkaa ”wokelle” on yritetty löytää sopivaa suomenkelistä vastinetta, mutta ei ole onnistunut.

”Heränneistö” on melko hyvä, koska se aivan oikein luo mielikuvia uskonnollisesta dogmaattisuudesta. Monille kuitenkin uskonto herättää positiivisia tuntemuksia hyvän tavoittelusta, mikä ”woken” tapauksessa johtaa harhaan. Kannattaakin puhua suoraan kiilusilmien uuslahkosta.

Lahkon ytimessä ovat intersektionaalisen feminismin opit: taistelu patriarkaattia, valkoisuutta ja näkymättömiä rakenteita vastaan. Termit kuulostavat yleviltä, mutta niiden takaa löytyy enimmäkseen tyhjiä salaliittoteorioita.

Esimerkiksi ”näkymätöntä rakennetta” kukaan ei luonnollisetikaan ole nähnyt, mutta silti se mystisesti syrjii kaikkialla. Sen sijaan oikeasti näkyvät ja syrjivät rakenteet, kuten vaikkapa vain miehiä koskeva asevelvollisuus, ei ole uuslahkolaisille ongelma.

Ylevien peitesanojen, kuten ”antirastisen työn” tai ”etuoikeuksien” taakse kätkeytyy liberaalille demokratialle vastemielinen avoimen keskustelun tukahduttaminen.

Uuslahkolaisuudessa kärsijöinä ovat aina vähemmistöt. Lahkon opinkappaleiden mukaan vähemmistö on kärsijä pelkästään siksi, että on vähemmistö.

Uhriasemaan heittäytyminen onkin yhteiskunnallisessa keskustelussa tehokas keino, koska argumenttien laatua ei tieteen tapaan mitata logiikalla, näytöllä ja johdonmukaisuudella vaan tunteilla ja mielikuvilla. Ihmisillä on luontainen taipumus asettua uhrin puolelle riippumatta siitä, onko sille aihetta.

Lahkolaisten tavoite ei ole tehdä maailmasta parempaa paikkaa vaan ainoastaan hankkia yhteiskunnallista valtaa tuhoamalla muita.

Hyvä esimerkki tästä tulee muutama kuukauden takaa, kun Andrew Graham-Dixon, eräs maailman arvostetuimmista taidehistorioitsijoista, luennoi Cambridgen yliopistolla natsien taiteesta. Osana luentoa hän parodioi Hitleriä. Imitaatiolla Graham-Dixon nimenomaisesti kritisoi natsien rasistisia perusteita taidevalinnoilleen. Lopputulos oli, että Graham-Dixon sai yliopistolle ikuisen porttikiellon.

Ylevien peitesanojen, kuten ”antirastisen työn” tai ”etuoikeuksien” taakse kätkeytyy liberaalille demokratialle vastemielinen avoimen keskustelun tukahduttaminen.

Siinä missä demokraattinen menetelmä toimii vapaan debatoinnin kautta, kiilusilmäiset woke-lahkolaiset pyrkivät sanelemaan, mistä ja miten muiden on luvallista puhua. Jos lahkon vaatimuksiin ei suostuta, on se ”keskustelusta kieltäytymistä”, rasismia ja jotain-fobiaa.

Oikeasti mikään keskustelu ei tietenkään ala sillä, että yksi osapuoli määrää, mitä muut saavat ajatella.

Jotkut ovat verranneet woke-lahkolaisuutta marxismiin. Ei ihme, yhteys on sen verran selvä. Sorron yöstä ei vain tällä kertaa nouse proletariaatti vaan rodullistetut ja marginalisoidut. Tai ihan tarkalleen eivät he vaan heidän etujoukkonsa, lahkolaiset.

Lahkolaiset jatkavat syytöksiä, vaatimuksia ja painostusta täsmälleen niin kauan kuin muut kuuliaisesti tottelevat. Mekanismi on sama kuin kirkuvalla kolmevuotiaalla.

Lopettakaa polvistuminen. Ette ole tehneet mitään väärää.