Sukupuolentutkimus on roskaa

Viikko sitten saimme kuulla, että Turussa sukupuolentutkijat yrittivät parantaa negatiivista työilmapiiriään taikasuolalla ja loitsuilla. Tutkijoiden keskinäinen okkultismi on koomista, mutta ongelmista kaikkein pienin. Sukupuolentutkimus on aivan muista syistä häpeäksi sekä demokratialle että tieteelle.

Kun poliitikko kertoo, että tuloerot ovat huono asia, se on hänen mielipiteensä. Jos mielipide saa kannatusta, muuttuu yhteiskunta poliitikon haluamaan suuntaan.

Kun fyysikko kertoo, että universumissa on Higgsin bosoneita, on kyse tieteellisellä menetelmällä hankitusta tiedosta. Fyysikko ei yritä muuttaa maailmaa miksikään, hän vain haluaa tietää millainen maailma on.

Se on tieteen ja politiikan ero. Tutkija kertoo millainen maailma on, poliitikko kertoo millainen maailman pitäisi olla.

Sukupuolentutkimus ei ole tiede vaan puolue

Sukupuolentutkimus-lehden numerossa 3/2018 kirjoitetaan, että akateeminen feminismi on ”poliittinen projekti”, jossa ”keskeistä on laajan poliittisen muutoksen halu”. Akateemisen feminismin selkein edustaja on sukupuolentutkimus. Heidän omien sanojensa mukaan “akateeminen feminismi muodostaa sukupuolentutkimuksen selkärängan”.

Kun sukupuolentutkimus haluaa yhteiskunnan muuttuvan toisenlaiseksi, se suomeksi sanottuna on puolue. Se ei tietenkään ole rekisteröity puolue, mutta idea on sama. Jos vielä tarkennetaan, kyseessä on puolue, joka ajaa naisten ja vähemmistöjen etuja.

Sinänsä siinä ei ole mitään väärää. Vapaassa yhteiskunnassa saa ajaa parhaaksi katsomiaan arvoja. Ongelma syntyy siitä, että tämä nimenomainen poliittinen projekti tapahtuu yliopistoissa veronmaksajien rahoilla.

Tavallisesti minulla, sinulla ja kaikilla muillakin on neljän vuoden välein mahdollisuus äänestää siitä, millaista politiikkaa kannatamme. Mitä enemmän jokin puolue saa kansanedustajia, sitä enemmän sille tulee puoluetukea. Jos ei ole kansanedustajia, ei saa rahaa ollenkaan. Siten verovaroista rahoitetut puoluetuet ohjautuvat sinne, missä on kannatusta.

Silloin kun “puolue” sukupuolentutkimuksen tapaan toimii yliopiston sisällä, vastaavaa demokraattista mekanismia ei ole. Raha tulee yliopiston budjetista, ja vaikka yksikään suomalainen ei kannattaisi meneillään olevaa poliittista projektia, jokainen maksaa siitä silti.

Tällainen ideologinen ohituskaista on valtava etu ja räikeästi demokratian vastainen. Sillä on myös karmeita seurauksia ”tieteelle”.

Ongelma syntyy siitä, että tämä nimenomainen poliittinen projekti tapahtuu yliopistoissa veronmaksajien rahoilla.

Tutkitun tiedon peittelyä

Hyvän tutkimuksen ehdoton edellytys on ajattelun vapaus. Poliittinen tavoite kuitenkin estää vapaan ajattelun, koska tavoite ohjaa ajatuksia vain sellaiseen suuntaan, josta on tavoitteen kannalta hyötyä.

Esimerkiksi THL:n sukupuolten tasa-arvoa käsittelevällä sivustolla ei mainita sanallakaan biologiaa. Miten se on mahdollista, kun biologia aivan ilmiselvästi on sukupuolten välisten erojen kannalta erittäin keskeinen tekijä? Siitä on tuhansia tutkimuksia.

THL:n tasa-arvotiedon keskuksesta kerrotiin, että ”tietopohja on sukupuolentutkimuksessa” ja että ”biologia yksinkertaistaa monimuotoista yhteiskunnallista ilmiötä liikaa”.

Jos kerran sukupuolten erot ilmiönä on monimuotoinen, miten sen ymmärtämistä palvelee se, että jätetään biologian osuus kertomatta? Ei mitenkään. Sellainen palvelee ehkä “poliittista projektia”, mutta ei totuutta. Uskonnot toimivat niin.

Sukupuolentutkimuksen sisältämä ”poliittisen muutoksen halu” on syy sille, miksi kaikelle on selityksinä samat salaliittoteoriat: patriarkaatti, lasikatto ja rakenne. Siksi ”huippulehdissä” menevät läpi artikkelit, joissa esitetään, että valkoiset miesopiskelijat tulisi kahlita lattiaan. Mikä tahansa käy, kunhan se tukee ideologiaa. Samaan aikaan oikean tieteen menetelmillä hankittu tieto loistaa poissaolollaan.

Siitä vaan omilla rahoilla

Kirjassa Keisarinnan uudet vaatteet esitettiin jo vuonna 2006, että sukupuolentutkimus täyttää vain yhden tieteen kriteerin: avoimuuden. Reilu kymmenen vuotta sitten ongelma oli pelkästään akateeminen, mutta THL:n esimerkki osoittaa, että ajan kanssa vaikutus “valuu” myös muualle yhteiskuntaan. Se vain edellyttää, että riittävä määrä dogmin nielaisseita ihmisiä sijoittuu työelämään.

Joskus toimittajia syytetään asiantuntijatiedon halveksumisesta. On totta, että toimittajan tehtävä on välittää asiantuntijoilta tulevaa tietoa, mutta toimittajan tehtävä ei ole toistaa mitä tahansa uskonkappaletta vain siksi, että käyntikortissa lukee “dosentti”.

Samalla tavalla kuin olisi virhe suorilta uskoa Li Anderssonin tarinoita verojen kiristämisen kaikkivoipaisuudesta, olisiko journalistinen virhe uskoa sukupuolentutkijan tarinoita sukupuolten eroista. Syy on selvä: molemmilla on poliittinen päämäärä.

Se on ongelma, mutta onneksi helppo korjata. Jatkakaa omilla rahoillanne. Minä tilasin tietoa enkä puolueohjelmia.