Norjassa biologia saattaa olla rikos

TUE PUOPOLOA PATREONISSA!

Suomessa on jäänyt täysin huomiotta norjalaisen feministin, Christina Ellingsenin tapaus. Joitakin kuukausia sitten Ellingsen twiittasi, että transnainen ei voi olla lesbo, koska on mies. Hän sanoi myös, että mies ei voi olla äiti.

Nyt Ellingsenistä on käynnistetty rikostutkinta Norjan uuden viharikoslain nojalla. Kun laki uudistettiin viime vuonna, rikoksen tunnusmerkistöön lisättiin ”gender-identiteetti”. Yhtäkään tuomiota ei toistaiseksi ole annettu, eikä kukaan ole tiettävästi ollut edes tutkinnassa. Ellingsen on siis kaikin tavoin ennakkotapaus. 

Suomessa rikosprosessi etenee niin, että jos jostakin teosta tehdään rikosilmoitus, poliisi suorittaa ensin esiselvityksen. Sen aikana poliisi päättää, onko aihetta epäillä rikosta. Jos aihetta on, poliisi käynnistää esitutkinnan, jossa kerää todistusaineiston syyttäjälle. Lopulta syyttäjä päättää, nouseeko syyte vai ei. Oletan, että Norjan rikosprosessi on samanlainen.

Ellingsenin oman lausunnon mukaan käynnissä on tutkinta. Mikäli Ellingsenin puheet pitävät paikkansa, se tarkoittaa, että poliisi on jo päätynyt siihen, että on syytä epäillä rikosta, ja esitutkinta on käynnissä. Esitutkinta ei toki tarkoita syytettä, puhumattakaan tuomiosta.

Hupaisaa on, että gender-ideologia edellyttää evoluution kieltämistä, mikä tunnetusti on ollut itsepintaisesti myös kirkon mielihalu. Kreationisteilla ja transaktivisteilla siis todellakin on yhteinen intressi.

Joka tapauksessa tapaus osoittaa, että biologisten tosiasioiden ääneen sanominen ei välttämättä nyky-Norjassa ole laillista. Tässä harpotaan kovaa vauhtia takaisin kohti synkkää keskiaikaa, kun tieteellisen tiedon ääneen lausuminen johti inkvisition eteen.

Hupaisaa on, että gender-ideologia edellyttää evoluution kieltämistä, mikä tunnetusti on ollut itsepintaisesti myös kirkon mielihalu. Kreationisteilla ja transaktivisteilla siis todellakin on yhteinen intressi. Voiko enempää ironiaa löytyä mistään maailman kolkasta.

Christina Ellingsenin tausta on mielenkiintoinen, koska hän opiskeli ensin sukupuolentutkimusta, minkä jälkeen aloitti insinööriopinnot. Ellingsenin YouTube-haastattelu löytyy täältä.

Ellingsenin lisäksi Brasiliassa on tapaus, jossa nainen sanoi paikallisen transpoliitikon olevan mies. Monimutkaisten tapahtumien ja mustamaalaamisen jälkeen nainen on nyt syytettynä viharikoksista, joiden yhtenä syytekohtana on kyseinen transnaisen kutsuminen mieheksi. 

Sekä norjalainen Ellingsen että brasilialainen syytteessä oleva Isabela Cêpa ovat Twitterin live-keskustelussa 22.7. Linkki keskusteluun on tässä twiitissä.

TUE PUOPOLOA PATREONISSA!