Disinformaatiota ei pidä kieltää

Mika Aaltola kertoo tämän päivän Hesarissa, kuinka tutkijoita aikoinaan vaiennettiin liian Venäjä-kritiikin takia. Aaltolan haastattelu on briljantti osoitus siitä, miksi “disinformaatiota” ei pidä kieltää.

Kielletyllä “valheiden” listalla nimittäin olisi vaikkapa vuonna 2014 ollut väite siitä, että Venäjä olisi _hyökännyt_ Krimille.

Käytännössä niin olikin, koska hyökkäyksestä ei tosiasiallisesti saanut puhua. Aaltola kertoo, että kun tutkijat eräässä tutkimuksessa eivät suostuneet muuttamaan hyökkäys-sanaa toiseksi, tutkimus jätettiin julkaisematta.

Disinformaatio edellyttää totuuden tietämistä. “Totuus” taas syntyy vain vapaassa keskustelussa. Vapaassa keskustelussa puolestaan argumentteja ei kielletä, vaan ne kumotaan paremmilla.

Ymmärrän poliitikkojen halun levittää disinformaatiokauhua ympäriinsä. Se on mitä kätevin käsite vaientaa epämiellyttävät ajatukset. 

Viisas kuitenkin pitää mielessään, että poliitikolle mikään ei maistu paremmin kuin se, että vastaväitteet ovat valheita.