Ajatelkaa toisin!

Sosiaalipsykologi Solomon Asch kehitti 1950-luvulla nerokkaan kokeen, jolla hän halusi tutkia yksilön taipumusta mukautua enemmistön mielipiteeseen.

Kokeen osallistujina oli joukko ihmisiä, mutta vain yksi heistä oli todellinen koehenkilö. Muut olivat näyttelijöitä. Osallistujien piti vastata, mikä kolmesta heille näytetystä viivasta oli pisin. Viivojen välinen pituusero oli niin räikeä, ettei oikea vastaus voinut olla epäselvä. Näyttelijät oli kuitenkin ohjeistettu vastaamaan väärin. Koe suoritettiin sekä näyttelijöillä että ilman.

Kokeessa 75 prosenttia koehenkilöistä vastasi väärin silloin, kun mukana olivat väärin vastaavat näyttelijät. Kun muiden luomaa painetta ei ollut, alle yksi prosentti koehenkilöistä vastasi väärin.

Aschin koe osoittaa, että paine ajatella muiden kanssa samoin on niin voimakas, että se sumentaa järjen ja kumoaa jopa suorat näköhavainnot. Ilmiötä kutsutaan konformismiksi.

Konformismi on läsnä arkielämässä koko ajan. 

Valaiseva esimerkki tulee parin kuukauden takaa, kun hallitus vielä pohti kunnallisvaalien siirtämistä. Taloustutkimus kysyi silloin kansalaisilta, pitäisikö vaaleja siirtää. 50 prosenttia vastasi, että vaaleja ei pitäisi siirtää. Muutamaa päivää myöhemmin kun hallitus oli tehnyt päätöksen vaalien siirrosta, Taloustutkimus toisti kyselyn samoille ihmisille. 65 prosenttia vastasi, että päätös oli oikea.

Kyselyt kuvastavat hyvin suomalaisten pyrkimystä samanmielisyyteen – tässä tapauksessa auktoriteettien kanssa. Mutta olipa kyseessä aihe kuin aihe, meillä julkisessa keskustelussa muodostuu hämmästyttävän nopeasti “yksi virallinen totuus”.

Puhuin kuluneella viikolla neljän eri merkittävässä asemassa olevan lääketieteen edustajan kanssa. Jokaisen mielestä koronarajoitukset ovat ylimitoitettuja eivätkä lääketieteellisesti perusteltavissa. Heidän mukaansa koronalta pyritään suojautumaan hinnalla, jota ei hyväksyttäisi yhdenkään muun sairauden kohdalla.

Valtoimenaan riehuvan yksimielisyyden kavaluus on, että sen suuntaa ei voi koskaan ennustaa. Lopputulos saattaa olla mitä tahansa iloisesta vappupiknikistä keskitysleireihin.

Pyysin jokaista myös vieraaksi Uutisaamun lähetykseen, mutta kaikki kieltäytyivät. He sanoivat pelkäävänsä joko oman tai edustamansa tahon maineen puolesta.

Julkisen keskustelun “yhden totuuden” taustalla on kaksi mekanismia. Ensimmäinen on Aschin kokeen konformismi: iso osa ihmisistä vain kulkee virran mukana ja yksinkertaisesti valitsee olla sitä mieltä, mitä muutkin ovat. Toinen mekanismi on pelko sanoa vallalla olevien näkemysten vastaisia ajatuksia ääneen. Näin muodostuu vaarallinen samoinajattelun dominoefekti.

Valtoimenaan riehuvan yksimielisyyden kavaluus on, että sen suuntaa ei voi koskaan ennustaa. Lopputulos saattaa olla mitä tahansa iloisesta vappupiknikistä keskitysleireihin.

Ystävien kesken hyvä pössis on toivottavaa, mutta julkisessa keskustelussa erimielisyys on arvokasta. Se vain pitää ymmärtää ajatusten runsautena eikä riitelynä.

Samanmielisten karkeloissa väitteet voivat yhtäkkiä muuttua täysin absurdeiksi, eikä kukaan sano vastaan. Maailmanhistoriasta löytyy hyllymetreittäin todistusaineistoa siitä, miten mielipuolisiin mittoihin joukkojen yksimielisyys voi johtaa.

Ainoa tapa suojautua laukalle lähtevältä samanmielisyydeltä on ajatella toisin. On jatkuvasti lyötävä kapuloita rattaisiin ja rikottava hurmos. Olennaisinta ei edes ole se, ovatko vastaväitteet hyviä. Tärkeintä on, että niitä on.